Keittiötyyliä: ”Armani pukee vaimon, Versace pukee rakastajattaren.”

Harvat suunnittelijat ovat onnistuneet vangitsemaan glamouria Gianni Versacen tavoin. Siinä missä Giorgio Armani maalasi maailmansa pehmeillä neutraaleilla sävyillä ja hillityillä power-pukuilla, Versace toi mukanaan värien, kiillon ja ihonvärin huudon. Hänen vaatteensa eivät olleet tarkoitettu kuiskailemaan; ne halusivat vaatia huomiota.

Ikonisen sanonnan ”Armani pukee vaimon, Versace pukee rakastajattaren” keksi Anna Wintour, tuolloin Voguen päätoimittaja. Tällä yhdellä säkeellä hän tiivisti kuilun Armanin hillityn eleganssin ja Versacen rohkean aistillisuuden välillä: toinen suunnitteli hienostuneisuutta, toinen kiusausta varten.

Lähde: Grazia

Kova luksus

Versace varttui Etelä-Italiassa katsellen äitinsä työskentelevän ompelijana. Sieltä tämä käsityötaito on lähtöisin. Mutta kun hän muutti Milanoon 1970-luvun lopulla, hän otti kaiken oppimansa ja väänsi äänenvoimakkuuden täysille. Hän ei ollut kiinnostunut hiljaisesta eleganssista; se ei ollut koskaan tarkoitus. Hänen maailmansa koostui rohkeista väreistä, kuvioista, kullasta, silkistä, meduusanpäistä ja hakaneuloista.

Hän tiesi tarkalleen, mitä hetki tarvitsi. 90-luvun naiset eivät pukeutuneet katoaakseen, vaan erottuakseen joukosta. Madonna, prinsessa Diana, eikä Liz Hurley vain käyttänyt vaatteitaan; ne antoivat hänen vaatteilleen merkityksen. Hurleyn ilmestyminen mustassa hakaneulamekossa vuonna 1994 ei ollut muotihetki; se oli kulttuurinen hetki. Se oli ensimmäinen kerta, kun muodista tuli intertwinjulkkisten kanssa.

Lähteet: Harpers Bazaar, Garrit Davies, Steve Maisel

Mutta hänen suurin muusansa ei kävellyt punaisella matolla. Sen oli tehnyt hänen sisarensa Donatella, joka tunsi hänen visionsa paremmin kuin kukaan muu ja joka hiljaa muovasi niin paljon siitä, mitä Versacesta tuli. Hän oli hänen visionsa "ihanne-naisesta". Kun Gianni kuoli vuonna 1997, hän otti yrityksen haltuunsa heti seuraavana päivänä. Ei armonaikaa, ei siirtymäsuunnitelmaa. Vain hän astumassa yhteen muotihistorian mahdottomimmista tilanteista ja kieltäytymässä antamasta sen hajota.

 Lähde: Getty Images

Poptaide kohtaa popkulttuurin

Versace liikkui mukavasti eri taiteenlajien välillä. Muoti, musiikki, kuvataide ja valokuvaus. Hän ei vain arvostanut näitä tiloja; hän veti niitä jatkuvasti osaksi työtään. Hänen ystävyytensä Andy Warholin kanssa ei ollut PR-temppu tai henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu. Hän omaksui Warholin toiminnan – rohkeat värit, kulttuuriviittaukset, ajatuksen siitä, että korkeaa ja matalaa taidetta ei tarvitse erottaa toisistaan ​​– ja jatkoi sen mukaan.

Vuoden 1991 Marilyn-mallisto oli tästä selkein esimerkki. Se otti Warholin silkkipainoestetiikan ja suodatti sen hänen käsityötaitonsa kautta. Kovaääninen, viitteellinen ja täysin harkittu. Versace esitti väitteen, että muoti kuuluu samaan keskusteluun taiteen kanssa ja tekee sitä kysymättä lupaa.

Lähde: Vogue

Ja sitten on vielä vuoden 1995 kuva Princestä hopeisessa verkkotopissa. Se on yksi niistä kuvista, jotka vain pitävät pintansa. Se on täysin Prince, mutta myös täysin Versace. Kaksi ihmistä, jotka eivät koskaan tehneet mitään puolitiehen sidottuna, samassa kuvassa.

Se erotti hänet useimmista tuolloin työskennelleistä suunnittelijoista. Hän ei pukenut julkkiksia. Hän etsi ihmisiä, jotka sopivat hänen esiintymistiheyteensä, ja loi heidän kanssaan jotain.

Lähde: Versace

Klassisia Versace-printtejä

Kukaan ei tehnyt printtejä kuten Versace. Barokkikuviot, kreikkalaiset avainreunukset, leopardi, silkin poikki kulkevat kultaketjut. Ne eivät olleet aksentteja, ne olivat koko olemus. Versacen printtiä ei käytetty hiljaa.

Medusan pää näkyi kaikkialla, napeissa, soljissa, huiveissa, lautasissa. Se ei ollut vain brändäystä, se oli mytologiaa, josta oli tehty motiivi. Sama pätee kreikkalaiseen avainseen, joka on otettu suoraan antiikin arkkitehtuurista ja leimattu kaikkeen uima-asuista iltapukuihin.

Sitten on vielä viidakkokuosi. Se esiteltiin 90-luvulla ja sitä käyttivät kaikki supermalleista räppäreihin, ja siitä tuli yksi muotihistorian viitatuimmista kuoseista. J.Lo pukeutui vihreään viidakkomekkoon vuoden 2000 Grammy-gaalassa ja käytännössä rikkoi Googlen kuvahaun ja sai yrityksen luomaan Google Kuvahaun, josta myöhemmin tuli Google Kuvat. Niin suuri vaikutus yhdellä Versacella oli.

Glam-yliherkkyyden perintö

Gianni Versace kuoli vuonna 1997, mutta hänen estetiikkansa ei koskaan oikein edennyt mihinkään. Jos jotain, se löydetään yhä uudelleen. Se, minkä kriitikot aiemmin leimasivat liian voimakkaana, liian äänekkäänä ja liian ilmeisenä, on nyt uskottavaa. Hän ymmärsi kulttuurista jotain sellaista, mitä monet hänen aikalaisensa eivät tienneet.

Hän todisti, että äänekäs voi olla ylellisyyttä ja kitsch voi olla muodikasta. Hänen maailmassaan ne eivät olleet ristiriitoja, ne olivat koko jutun ydin.

Versace puki naisen, joka ei halunnut olla sopiva. Ei siksi, että sopiva olisi väärin, vaan koska hänellä oli jotain mielenkiintoisempaa sanottavaa. Rohkeasti, aistillisesti ja anteeksipyytelemättä äänekkäästi.

Se on Versacen tapa; 

Siinä missä Armani puki sinut seurapiiriä varten, Versace puki sinut jatkoille.